Minun valintani.

Mulla asuu kotona siis yksi lapsi, joka täytti viime elokuussa 6 vuotta. On kaksi silmää, kaksi korvaa, nenä ja suu. Kuten suurimmalla osalla lapsilla. Tällä mun lapsella vaan on näiden lisäksi neljä jalkaa ja häntä. Kyllä, mun lapsi on koira. Tähän nyt varmasti moni sanoo, ettei koira voi korvata lasta. No eihän se tietyllä tavalla voikaan, mutta koska tiedän että hyvin suurella todennäköisyydellä en tule ihmislapsen äiti koskaan olemaan, niin minulle koirani on lapseni.

Mistäkö tiedän, että perheeseeni ei luultavasti ihmislasta tule? No, minulla todettiin 2005 imusolmukesyöpä jonka hoidot aiheuttivat sen etten saa lasta sillä kaikkein luonnollisimmalla tavalla. Minulle tehtiin kyllä munasarjakudoksen talteenottoleikkaus, vaikka tuolloin 17-vuotiaana en ensin siihen meinannut suostuakaan. Ajatus "koeputkilapsesta" ei ollut se omin, vaan olin jo tuolloin ehtinyt adoptiotakin miettiä (kun olin saanut vierestä hieman nähdä adoption hyviä puolia). Myöhemmin sitten olen kuitenkin ollut tyytyväinen, että pari läheistä ihmistä minut siihen leikkaukseen ja munasarjakudoksen pakastamiseen suostutteli. Että on se mahdollisuus kaiken varalta.

Vaikkakin hämmennyin kovin lukiessani erään uutisen 8.1.2016, jossa kerrottiin kuinka Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa saatu alkamaan raskaus pakastetulla munasarjakudoksella. Minulle lääkäri 2005 sanoi, "eihän tämä menetelmä täysin varma ole, mutta eihän mikään muukaan ole", josta siis käsitin että jo silloin menetelmä olisi kuitenkin ollut suht yleinen. Uutisessa kerrottiin että Suomessa takaisinsiirtoja on tehty vasta neljä, joista tämä yksi raskaus. Maailmassa vauvoja on tällä menetelmällä syntynyt noin 60, ensimmäinen vuonna 2004. Hämilläni? Kyllä.

Adoptiotakin siis olen miettinyt pitkään ja monesti, ja ottanut asioista selvää. Adoptiopolusta, ikärajoituksista, maiden vaatimuksista, pitääkö olla naimisissa vai ei, ja niin edelleen. Ja tottakai tuo kulloisenkin vierellä kulkijan mielipidekin on ollut vaikuttamassa siihen, mitä on mietitty. Ja niitäkin on valitettavasti riittänyt. Yhdelle ei juuri minun mieleiseni adoptiomaa käynyt missään nimessä, ja toisen kanssa tietyt vaatimukset jo alkoivat täyttyä mutta sitten tuli muita mutkia matkaan. Nykyisen kanssa on asiasta puhuttu monesti, ja kyllä me viime vuonna maksettiin tuo kudoksen pakastus-/säilytyslasku taas seuraaville kolmelle vuodelle, mutta katsotaan nyt sitten seuraavan eräpäivän lähestyessä että mitä tehdään. Tällä hetkellä ainakin ollaan sitä mieltä, että meidän perhe on nyt hyvä. Ja omasta puolestani voin sanoa, etten tiedä haluanko tähän maailmaan edes tuoda yhtäkään lasta lisää, eikä se tee minusta naisena sen huonompaa. Plus meidän elämänlaatu/-tapa on tällä hetkellä niin jees, että vaikka sanotaan että lapsi tulee perheen elämään (eikä perhe lapsen), niin nätisti sanottuna ei tähän nyt oikein lapsi kyllä edes sopisi.

Ja tästä sopiikin jatkaa tähän juttuun. Näin Facebookin kautta erään Me Naisten artikkelin, jossa puhuttiin siitä miten toisten elämänvalinnat ärsyttävät ihmisiä. Mietin siis, että onko meidän kohdalla nyt sitten kyse valitusta lapsettomuudesta, vai tahattomasta/sairauden aiheuttamasta lapsettomuudesta, vai sekä että. Koska tiedän, etten voi kovin helpolla saada lapsia ja olen hyväksynyt sen, ja siksi olen myös valinnut lapsettomuuden. Olen miettinyt asiaa paljon ja mieleeni tuli jokin aika sitten tunne, että lauseen sisältö vaikuttaa kovin tutulta. Muistin, että jo edesmennyt ystäväni sanoi aikanaan samansisältöisen lauseen. <3 Yhtä lailla hän oli sitten äiti lemmikeilleen.

Niin tosiaan, se minun karvalapseni. Käytökseni hänen kanssaan on myös osoittanut sen, että hetkittäin olen onnellinen siitä etten ole kasvattamassa omaa ihmislasta. Suurin syy on se, että annan jo tuolle pienelle karvapallerollekin niin paljon asioita periksi. Jos olisin samanlainen ihmislapsen kanssa, niin huh. Vaan en minä kuitenkaan päiväkodissa töissä ollessa ollut selkärangaton tarhatäti, vaan toimin lempeän johdonmukaisesti. Ei voi tietää, millainen olisi oman kanssa. Nyt riittää lähipiirissä olevat lapset, niitä kun tuntuu tulevan lisää tasaista tahtia.

Eikä karvalapsen kanssa eläminenkään aina helppoa, eikä halpaakaan ole. Reilu 100 euroa meni nyt talvivarusteisiin, kun pakkaset tuli niin äkkiä, ettei kylmään ehtinyt tottua. Lapsi kuin lapsi, rahaa menee. Mutta se tunne, kun 10kg karvaa käpertyy illalla peiton alle kainaloon..silloin ei mieti rahaa. On vain onnellinen siitä, että toinen yhä on siinä. Kaikista kokemuksista huolimatta. Minä ainakin oman pieneni eteen olen valmis tekemään paljon. Olenpa myös onnellinen siitä, että nämä perheen miehet tulevat toimeen keskenään. Jos eivät tulisi, niin kyllä minä tuon karvaisemman valitsisin. Ennenkin valinnut. Se ei petä, ei pahemmin valita ja rakastaa, tuli mitä tuli.

Äitin ylpeys. <3

Tässä lopuksi vielä linkit mainitsemiini juttuihin:
- Nainen tuli raskaaksi Tampereella todella harvinaisella tavalla
- Lapsettomuus, downshiftaus, sinkkuus: miksi toisten elämänvalinnat ärsyttävät?
..ja varalta, jos linkit eivät toimikaan niin löytyvät myös täältä:
Tekstit kokonaisuudessaan

..ensi kertaan!